Valjakko- ja
koirahiihto
[ Kilpailutoiminta | Hiihtovuoroja | Koirahiihto-opas
| Valjakkourheilussa käytettyjä koirarotuja]
Valjakkohiihdossa koira on kytketty aisojen avulla pulkkaan, jossa on painoja 0,7
kertaa koiran paino (esim. 30 kiloinen koira vetää 21 kg painoista pulkkaa). Hiihtäjä
kiinnittää itsensä pulkkaan joustavalla narulla ja hän etenee pulkan perässä vapaata
hiihtotyyliä käyttäen. Kilpailumatkat vaihtelevat naisilla 10-20 km ja miehillä 15-30
km.
Monivaljakoilla kilpailtaessa koiria on jonossa aisojen välissä kaksi tai useampia ja
pulkkaan lastattava paino kasvaa koiramäärän mukaan. Myös valjakkohiihtoviestejä
järjestetään. Valjakkohiihto on siten kilpailuna hyvin samankaltaista kuin
murtomaahiihto. Valjakkohiidossa koiralla on lopputulokseen suurempi vaikutus kuin
hiihtäjällä. Hiihtäjä ei silti voi "vedätyttää" itseään liikaa, sillä
koira väsyy silloin nopeammin. Etenkin ylämäissä on hiihtäjän pantava kaikki peliin.
Koira joutuu muuten painavan pulkan lisäksi kiskomaan myös hiihtäjää.
Sivun alkuun
Koirahiihto hyväksyttiin viralliseksi valjakkourheilun lajiksi vasta syksyllä 1999,
jolloin valjakkourheilun kansainvälinen kattojärjestö IFSS (International Federation of
Sleddog Sport) päätti ottaa koirahiihdon viralliseksi lajiksi valjakkourheilun
MM-kilpailuihin Alaskan Fairbanksiin vuonna 2001. Rapakon takana koirahiihtoa on kuitenkin
harrastettu jo pitkään myös kilpailumuotona ja Euroopassakin sitä on aina käytetty
kilpailevien valjakkohiihtokoirien pääasiallisena treenausmuotona.
Euroopassa kuten myös Suomessa on suhtauduttu koirahiihdon virallistamiseen hiukan
nihkeästi ja kilpailumuotona laji nähdään usein pelkästään harrastelijoiden lajina
ja tapana hankkia uusia valjakkohiihtäjiä. Koirahiihto on nimittäin ehdottomasti
helpoin tapa tutustua valjakkourheilun maailmaan. MM-tasolla koirahiihdossa on kilpailtu
vuodesta 2001 alkaen, mutta EM-tasolla mitaleita jaettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna
2003. Tällöin kilpailtiin koirahiihdon EM-titteleistä Suomen Iisalmessa.
Sivun alkuun
|
