SLU tiedottaa

JULKAISUVAPAA 30.3.2001 KLO 13

 

Puolelle miljoonalle urheilun

vapaaehtoistyöntekijälle tuplaturvavakuutus

 

Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ja Osakeyhtiö Pohjola allekirjoittivat tänään perjantaina urheilun yhteisen vakuutussopimuksen, joka kattaa lajiliittojen toiminnanvastuuvakuutuksen ja niiden vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutukset. Huhtikuun alusta lähtien sopimuksessa mukana olevien 59:n liiton sekä niiden alaisten seurojen, piirien ja alueiden kaikki vapaaehtoiset toimijat on vakuutettu mahdollisen tapaturman ja vastuuvahinkojen varalta. Lisäksi kaksi liittoa ovat tehneet vastaavan sopimuksen omien vakuutusyhtiöidensä kanssa. Vakuutus koskee noin joka kymmenettä  suomalaista.

 

Yli  puoli miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä urheilun hyväksi lajiliitoissa, aluejärjestöissä ja urheiluseuroissa eri puolilla Suomea. Vapaaehtoistyöntekijöillä on keskeinen merkitys urheilutapahtumien onnistumisessa ja liikuntapalveluiden järjestämisessä.

 

"Urheilun yhteiskunnallinen velvollisuus on osoittaa vastuuta niitä puolta miljoonaa vapaaehtoista kohtaan, jotka tekevät työtä urheilun hyväksi. Jos jotain sattuu, ainakin vakuutus on nyt kunnossa", SLU:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén sanoi.

 

Vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus korvaa liittojen, alueiden, piirien ja seurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä - esimerkiksi kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä, valmennusta, koulutusta, varainhankintaa sekä luottamusmies- ja toimistotyötä - tekeville sattuvia tapaturmia.

 

Toiminnanvastuuvakuutus puolestaan korvaa liiton tai seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa.

 

Vakuutusmaksut hoidetaan niin, että SLU kerää mukaan tulevilta lajiliitoilta maksut liittojen saaman valtionavun määrään suhteutettuna ja maksaa vakuutuksen. "Tämäkin sopimus osoittaa, mikä merkitys on sillä että urheilujärjestöt toimivat yhdessä. Kokonaishinta ei ole edes kymmenesosaa siitä, mitä se olisi ollut, jos kaikki liitot olisivat erikseen maksaneet vastaavan vakuutusturvan", Carl-Olaf Homén sanoi.

 

Pohjola-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Kavetvuo piti sopimusta yhteiskunnallisesti merkittävänä. "Tällä tuetaan etenkin terveyttä edistävää sekä lasten ja nuorten kasvua tukevaa liikuntaa", Kavetvuo sanoi. "Pohjola antaa erityistä arvoa sille, että urheiluseurat järjestävät nuorille ohjattua toimintaa, joka vähentää syrjäytymistä ja ohjaa nuorten energiaa purkautumaan muulla tavoin kuin väkivallan ja ilkivallan eri muotoina."

 

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Carl-Olaf Homén, SLU, 0500 205 158, yhteyspäällikkö Kerstin Ekman, SLU, puh. (09) 3481 2224, kerstin.ekman@slu.fi, markkinointipäällikkö Ari Koski, Pohjola, puh. 010 559 3102, ari.koski@pohjola.fi, markkinointipäällikkö Olli Onninen, Pohjola, puh. 010 559 0387, olli.onninen@pohjola.fi



Palaa takaisin