Syyskuinen juokse koiran kanssa -päivä lähestyy!
Suomen Valjakkourheilijoiden liitto kannusti ensimmäistä kertaa vuonna 2019 seuroja järjestämään Juokse koiran kanssa
-tapahtumapäivän. Tuolloin tapahtumia järjestettiin yhdeksällä eri paikkakunnalla ja kokonaisuudessaan tapahtuma liikutti 150 henkilöä. Tapahtuma tuli jäädäkseen ja sen rinnalle lanseerataan kaksi vuosittaista tapahtumaa lisää.
Tapahtumapäivien on määrä toistua vuosittain iloisina matalan kynnyksen liikuntatapahtumina. Valjakkourheilun esilläpito, harrastuksiin tutustumisen mahdollisuus ja lajikirjon tunnettavuuden lisääminen on tärkeää, jotta meillä olisi tulevaisuudessa innokkaita liikkujia ja tasokkaita urheilijoita. Tämän toteutumisen osalta kaikki jäsenseurat ovat tärkeässä roolissa.
Seuroille tapahtumien järjestäminen tarjoaa hienon tilaisuuden kokoontua yhteen, saada omalle toiminnalle lisää
näkyvyyttä ja mahdollisesti myös uusia jäseniä. Tapahtumapäivien on määrä olla avoimia kaikille kansalaisille.
Tapahtumapäivät ja ajankohdat:
Juokse koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu vuosittain syyskuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2024 päivämäärä on 1.syyskuuta.
Potkukelkkaile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu laskiaissunnuntaille. Vuonna 2025 päivämäärä on 2. helmikuuta.
Potkupyöräile tai pyöräile koiran kanssa -tapahtuma
Tapahtuma ajoittuu toukokuun ensimmäiselle sunnuntaille. Vuonna 2025 päivämäärä on 4. toukokuuta.
SEURASI TAPAHTUMAN VOIT ILMOITTAA TÄÄLTÄ: https://www.vul.fi/seurat/jasenseurat/vuosittaiset-tapahtumat/
TAPAHTUMAT 2024:
SiSuVa:n elokuun kilpailujen harrastesarjat, Riitek Race, DC-sarja ja harrastusluokka: LINKKI TAPAHTUMAAN
RPKK:n tapahtuma Rovaniemi, Mortinmetsä/Anun latu klo 18. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita paikalle.
Suomen Valjakkourheilijoiden liitto haastaa kaikki liikkeelle!