Kevään liittokokous Jämillä

Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry:n sääntömääräinen liittokokous pidettiin sunnuntaina 25.5.2014 Jämillä. Jäsenseurojen edustus oli suunnilleen samansuuruinen kuin edellisenäkin vuonna. Edustettuina oli 13 seuraa ja näillä käytettävissään yhteensä 56 ääntä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Riitta Kempe ja sihteeriksi Niina Konttaniemi. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja äänten laskijoiksi valittiin Tero Nikmo ja Tero Mäkinen.

Kokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2013 vuosikertomus ja tilinpäätös. Tili- ja vastuuvapautta ei kuitenkaan voitu myöntää, sillä kokouksesta puuttui tilintarkastajien kertomus. Tilinpäätösasia käsitellään loppuun ylimääräisessä liittokokouksessa, joka on tarkoitus pitää Jämillä SM-kilpailujen yhteydessä lauantaina 18.10.2014. Vuoden 2015 toimintasuunnitelma esiteltiin myös ja hyväksyttiin kokouksessa esitetyin muutoksin.

Jäsenmaksujen suuruus säilyy ennallaan. Vuoden 2015 perusjäsenmaksu on 60 €, minkä lisäksi seura maksaa jokaisesta lisenssiurheilijastaan 5 €. Jäsenmaksun suuruus on kuitenkin edelleen korkeintaan 300 €.

Lisenssit ja niiden maksut pidetään myös ennallaan kaudella 2014 – 2015. Lajilisenssin hinta on 58,00 € ja lajilisenssin hinta ilman vakuutusta 40,00 €. Vakuutuksen osuus lajilisenssin hinnasta on 18,30 € vakuutuskaudella 1.9.2014 – 31.8.2015. Harrastuslisenssin hinta on 40,00 € ja harrastuslisenssin hinta ilman vakuutusta 22,00 €. Vakuutuksen osuus harrastuslisenssin hinnasta vakuutuskaudella 1.9.2014 – 31.8.2015. Mikäli vakuutusyhtiö korottaa kauden 2014 – 2015 vakuutusmaksuja, vastaava korotus siirretään lisenssihintoihin. Liiton toimihenkilöiden ja SM-kilpailutuomareiden matkakulukorvaukset pidetään ennallaan. Korvaus on molemmille 0,27 € / km.

Liiton puheenjohtajana jatkaa toiselle kaudelleen Juha Romppanen ja varapuheenjohtajana jatkaa niin ikään toiselle kaudelleen Kaisu Salminen. Hallituspaikkoja oli yhteensä jaossa kuusi. Valjakkoajojaostosta erovuorossa olivat Timo Mäkiaho ja Juha Hyvönen ja lisäksi Emmi Vilokkinen oli ilmoittanut luopuvansa hallituspaikastaan. Valjakkoajojaostoon esitettiin Valtteri Turkkaa, Timo Mäkiahoa, Saija Tenhusta, Ville Halmetta, Miia Koivumäkeä, Vesa Mylleriä ja Mira Ohtosta. Valjakkoajon edustajiksi hallitukseen valittiin äänestyksen perusteella kaudelle 1.6.2014 – 31.5.2016 (2 vuotta) Saija Tenhunen ja Timo Mäkiaho ja kaudelle 1.6.2014 – 31.5.2015 (1 vuosi) Ville Halme.

Valjakkohiihtojaostosta erovuorossa olivat Niina Konttaniemi ja Tero Mäkinen ja lisäksi Samuli Lappalainen oli ilmoittanut luopuvansa hallituspaikastaan. Valjakkohiihtojaostoon esitettiin Niina Konttaniemeä, Valtteri Turkkaa, Miia Koivumäkeä, Vesa Mylleriä ja Mira Ohtosta. Valjakkohiihdon edustajiksi hallitukseen valittiin äänestyksen perusteella kaudelle 1.6.2014 – 31.5.2016 (2 vuotta) Niina Konttaniemi ja Vesa Myller ja kaudelle 1.6.2014 – 31.5.2015 (1 vuosi) Valtteri Turkka.

Liiton tilintarkastajina jatkavat KHT Juhani Loukusa ja Mikko Seppä ja varatilintarkastajina kirjanpitäjä Laura Liukkonen ja KHT Nexia Yhteisö.

Sääntömuutosesityksenä käsiteltiin Suomalaisen Siperianhusky -seuran muutosesitys kansallisiin sääntöihin koskien RNB-valjakoiden SM-luokkajakoa. Kokouksessa oli yhteensä esillä kolme toisistaan hieman poikkeavaa esitystä: SHS:n alkuperäinen esitys, hallituksen esitys ja SiSuVa:n kokouksessa esittelemä esitys. Lopputulos keskustelun jälkeen oli, että SHS veti oman esityksensä pois ja hallituksen esitys muokattiin SiSuVa:n esityksen mukaisesti ja näin sääntömuutos hyväksyttiin ilman äänestystä. Sääntömuutosesitys koskee valjakkoajon kansallisten sääntöjen kohtaa 2.2.2. Uuden säännön mukaan suomenmestaruusmitalit jaetaan, mikäli yleisen luokan ensimmäisessä lähdössä on vähintään viisi (5) osallistujaa. Lisäksi suomenmestaruusluokaksi voidaan erottaa rekisteröidyillä arktisilla valjakoilla ajavien RNB-luokka. Suomenmestaruusmitalit jaetaan RNB-luokan osallistujille, jos sekä yleisen luokan että RNB-luokan osallistujia on molempia vähintään viisi (5) ensimmäisessä lähdössä. Muussa tapauksessa luokat yhdistetään yleiseen luokkaan. Mikäli RNB1 ja RNB2 -luokkiin osallistuvia on vähintään viisi (5) kumpaakin, myös ko. luokat voidaan erottaa.

Vuoden tulokkaana kokouksessa palkittiin pitkänmatkan valjakkoajaja Erika Zopf Rovaniemeltä. Perusteena palkitsemiselle ovat saavutukset Finnmarksløpet 500 -kilpailussa 2014.

VUL tarvitsee uusia toimijoita

Vuosikokous valitsee hallituksen uudet jäsenet. Erovuorossa on neljä hallituksen edustajaa (2
ajosta ja 2 hiihdosta). Lisäksi valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja.
Lisäksi kaksi hallituksen jäsentä on ilmoittanut haluavansa erota hallituksesta ja heidän tilalleen voidaan valita liittokokouksessa kaksi henkilöä yksivuotiskaudelle.
Liiton taloudellinen tila on hyvä ja vakaa. Liitto tarvitsee aktiivisia henkilöitä toiminnan luomiseen ja varojen hallinnointiin.
Hallituksen toimintakäytännöt päättää hallitus ensimmäisessä kokouksessaan. Perinteisesti vuodessa on ollut yhteensä kolme pöytäkokousta. Näiden lisäksi on ollut noin kymmenen kokousta netti (skype) yhteydellä.
Ilmoita halukkuutesi uuteen hallitukseen ja toimita itsestäsi esittely sähköpostilla hallitus@vul.fi toukokuun 15. mennessä.

 

Lisätietoja antaa:

pj Juha Romppanen president@vul.fi

varapj. Kaisu Salminen vice@vul.fi

Seuratietojen päivittäminen

MUISTUTUS!  KAIKKIEN VUL:n jäsenseurojen tulee huolehtia jäsenmaksun maksaminen sekä seuratietolomakkeen täyttäminen ja toimittaminen 30.4.14 mennessä osoitteeseen niina.konttaniemi@vul.fi

Seuratietolomake löytyy materiaalisalkusta tai alla olevan linkin kautta:

Seuratietolomake

 

Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry:n LIITTOKOKOUS, Jämi, Jämijärvi 25.5.2014

Kokous alkaa klo 11.00 valtakirjojen tarkistuksella ja klo 12.00 alkaa varsinainen kokous.

Jämi Areenan kokoustila. Osoite: Jämintie 655, Jämijärvi.

Majoituspaikkoja Jämin alueelle löytyy esim. osoitteesta: http://www.jamijarvi.fi/matkailu

Kokouksessa käsitellään liittokokoukselle kuuluvat asiat. Kokouksen yhteydessä kahvitarjoilu.

Seuran äänimäärä kokouksessa määräytyy seuratietolomakkeessa ilmoitetun jäsenmäärän mukaan. Seura voi halutessaan antaa valtakirjan äänimääränsä käyttämisestä toisen seuran edustajalle, joka on paikalla kokouksessa.

Syksyn kilpailuiden hakeminen

Syksyn (juhannuksen jälkeen) kilpailuiden kilpailuhakemukset tulee lähettää 31.3. mennessä.

Kilpailuhakemukset tulee lähettää mieluiten sähköisessä muodossa Susanna Byrklandin sähköpostiin: susanna.byrkland(at)gmail.com. Mikäli olet jo lähettänyt kilpailuhakemuksen, lähetä se uudestaan edellä mainittuun osoitteeseen. Kilpailuhakemukset eivät ole tulleet perille vanhaan osoitteeseen koska se on poistunut käytöstä. Kiitos!

EM-kilpailut, Rautavaara, Metsäkartano

Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto onnittelee kaikkia suomalaisia kilpailuissa menestyneitä urheilijoitaan!

NMS Vesa-Pekka Jurvelin EM-HOPEAA

NWS Maija Nivala EM-KULTAA, Minna Viide EM-PRONSSIA

NMC Vesa-Pekka Jurvelin EM-HOPEAA

NWC Maija Nivala EM-PRONSSIA

Hiihtoviestissä Suomen ykkösjoukkue saavutti EM-HOPEAA joukkueella Kati Mansikkasalo-Jurvelin, Maija Nivala, Vesa-Pekka Jurvelin

Sp4 Antti Mäkiaho EM-KULTAA, Essi Hytönen EM-PRONSSIA

Sp6 Kimmo Hytönen EM-KULTAA, Teemu Kaivola EM-PRONSSI

Sp8 Pasi Heinonen EM-KULTAA, Riku Setälä EM-HOPEAA

MD6 Pauliina Kiiski EM-KULTAA

Tuomas Notko oli 3. NMSJ -luokassa ja Vilma Laitinen oli 3. Sp4J -luokassa.

Nopeimpina puhdasrotuisella siperianhusky-valjakolla ajaneina suomalaisina SHS palkitsi Sp4 -luokasta Anu Parikan ja Sp6 -luokasta Antti Mäkiahon.

 

EM-kilpailujen tulokset löytyvät myös EM-kisasivuilta. http://ec2014.vul.fi/results.html

Alla olevat pdf-tulokset ovat viralliset tulokset.

Liitetiedostot:

Törmävaaran kisat, SM-koirahiihto, SM-valjakkohiihto, Tervola

Vesa-Pekka Jurvelin toisti tuplamestaruuden koirahiihdon ja valjakkohiihdon SM-kilpailuissa Tervolan Törmävaaralla. Erittäin pehmeillä radoilla lumisateen jälkeen käydyissä kilpailuissa sekä koirat että hiihtäjät joutuivat koville.

Kemin seura- ja palveluskoirakerhon väki sekä Varejoen kyläyhdistys tekivät loistavaa järjestäjän työtä antaumuksella. Siitä kiitos paikallisille innostuneille tekijöille sekä kiitos Tervolan kunnan osallistumisesta kilpailun järjestelyihin.