Suomisport uudistuu

Suomisport on Olympiakomitean tuottama palvelu urheiluseuroille. Useimmille valjakkourheilijoille palvelu on tuttu vähintään lisenssiostosten yhteydestä. Suomisport -palvelua voi käyttää myös seurajäsenyyksien hallinnoimiseen, tapahtumien järjestämiseen ja siihen liittyvän maksuliikenteen hoitamiseen. Nyt palveluun on lisätty mahdollisuus hakea Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratukea.

Continue reading “Suomisport uudistuu”

KVKS johtaa seuramestaruutta syksyn jälkeen

Edellinen viikonloppu toi valjakkourheilun seuramestaruuden syyskauden päätökseen. Joulutauolle lähdettäessä KVKS johtaa sarjataulukkoa 154 pisteellä, UVU toisena 102 pisteellä ja RPKK kolmantena 66 pisteellä.

Lokakuun lopulla kilpailtiin neljä kilpailua, joista Liepeencross-kilpailussa yksikään luokka ei kerryttänyt seuramestaruuspisteitä. Kolme muuta kilpailua jakoivat yhteensä 76 pistettä.

Continue reading “KVKS johtaa seuramestaruutta syksyn jälkeen”

Koulutustarvekyselyn tuloksia

Edellisen kuukauden aikana Suomen Valjakkourheilijoiden liitto keräsi jäseniltään palautetta koulutustarpeen osalta. Kyselyyn vastasi 26 valjakkourheiluaktiivia. Alla on listattuna aiheittain kyselyssä esitetyt vaihtoehdot, ja kuinka moni on pitänyt koulutusta kiinnostavana.

  1. Eläinten hyvinvointi kisapaikalla – 80%
  2. Valjakkourheiluvalmentaja – 61%
  3. Ratamestari – 61%
  4. Kilpailun markkinointi – 57%
  5. Yritysyhteistyö – 53%
  6. Kisapäällikkö 46%
  7. Tuomarikoulutus 34%

Continue reading “Koulutustarvekyselyn tuloksia”

2018-2019 Sulan maan SM ratkottu

Valjakkourheilun sulan maan lajien suomenmestaruuskilpailut jatkuivat viikonloppuna Jämi SM World Cup Race -osakilpailussa. L-SVU:n Jämin lentokenttäalueella järjestämä kilpailu painottui isompiin kärryluokkiin.

Kilpailu käytiin vuodenaikaan nähden epätyypillisen lämpimässä säässä. Lämpötilat nousivat yli 16 asteen ja kilpailun toisena päivänä ratoja jouduttiin lyhentämään sääntöjen mukaisesti. Rata ja järjestelyt saivat urheilijoilta kiitosta ja katsojia oli paikalla runsaasti. Continue reading “2018-2019 Sulan maan SM ratkottu”

VUL hakee: paikallistiedottajia

Suomen Valjakkourheilijoiden liitto hakee riveihinsä paikallistiedottajia. Paikallistiedottajan tärkein tehtävä on välittää valjakkourheilun kilpailutuloksia paikallisille tiedotusvälineille. Paikallistiedottaja muokkaa liiton tuottamat tiedotteet oman alueen mediaa ja yleisöä kiinnostaviksi paikallisnäkyvyyden varmistamiseksi.

Tehtävään on jatkuva haku. Lisätietoja oheisesta hakuilmoituksesta!