Pulkkahiihdossa suksilla hiihtävä urheilija on kytketty pulkkaan, jota koira vetää. Koira on kytketty pulkkaan vetonarun sijaan aisalla/aisoilla.
Pulkkahiihto tuo harrastukseen lisää haastetta ja vaatii koiralta enemmän taitoa ja ominaisuuksia koirahiihtoon verraten. Hiihtäjä tulee lähes viisi metriä koiransa takana, joten koira saa huomattavasti vähemmän “tukea” hiihtäjältä vetonarun välityksellä. Koirahiihdossa useista yllättävistä tilanteista ja risteyksistä selviää myös vetonarusta nykäisemällä. Pulkassa suuntakäskyjen ja ohitusten on oltava kunnossa ja koiran hallinnassa, että ikäviltä tilanteilta ja ulosajoilta vältytään.
Pulkan (ja hiihtäjän) vetäminen kysyy koiralta myös huomattavasti enemmän taistelutahtoa ja sinniä, erityisesti vaikeassa maastossa ja hankalilla keleillä kilpailtaessa. Koira on aluksi vain totutettava vetämään pulkkaa perässään. Tätä on aluksi hyvä harjoitella koiraa kaulapannasta taluttaen, ilman suksia. Koira voi säikähtää liikkeelle lähdettäessä perästä kuuluvaa outoa ääntä ja myös kylkien vieressä kulkevat aisat voivat ahdistaa sitä. Tällöin on hyvä jos ohjaaja on ihan vieressä ja pystyy rauhoittamaan koiraa ja pysäyttämään sen vahinkojen välttämiseksi.
Kun koira sitten tottuu pulkkaan voidaan vauhtia ja matkaa vähitellen lisätä ja myös sukset otetaan mukaan. Kun eteneminen pulkan kanssa sujuu harjoitellaan taas risteyksiä, käännöksiä ja ohituksia kuten koirahiihdossakin. Hyvä pulkkakoira kannattaa myös opettaa itse kääntämään pulkka takaisin tulosuuntaan, jolloin mahdollinen ulosajo radalta kilpailuissa on helpompi selvittää.